18.9.2012 JATKOSOTA ALKOI – MITÄ TAVOITELTIIN ?

JATKOSOTA ALKOI – MITÄ TAVOITELTIIN ?

Esitelmä AKS – perinneyhdistyksessä 18.9.2012

Eversti Pasi Kesseli

 

Keskeiset tavoitteet Talvisodan jälkeisessä mahdollisessa uudessa sodassa olivat Suomen säilyttäminen itsenäisenä ja Talvisodan menetysten ainakin jonkin asteinen korvaaminen. Tavoitteista on kuitenkin ollut maassamme erilaisia näkemyksiä ja niistä on käyty akateemisiakin keskusteluja.

Professori Ohto Mannisen mukaan  sotamarsalkka Göring lähetti TM Kivimäen välityksellä vielä Talvisodan aikana rauhantekokohotuksen, jossa hän varoitti suomalaisia tuhoutumisen vaarasta, mikäli sotaa jatkettaisiin. Göring lupasi tilanteen korjaamista rauhanteon jälkeen ja esitti, että Suomen piti tehdä rauha niin pian kuin mahdollista riippumatta siitä, miten paljon maata oli luovutettava. Suursodan päättyessä voittoisa Saksa hankkisi Suomen luovuttaman alueen takaisin.

Suomessa ei kuitenkaan luotettu Saksaan, koska se oli tehnyt elokuussa 1939 Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Puola, Baltia ja Suomi jaettiin etupiireihin. Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joskaan tätä ei ennen jatkosotaa Suomessa vielä tiedetty.

Aluemenetyksiä enemmän Suomen haluun taipua aselepoon vaikutti Ohto Mannisen mukaan kuitenkin pelko Saksan mahdollisesta hyökkäyksestä Ruotsiin malmivarojen saatavuuden turvaamiseksi siinä tapauksessa, että länsivaltojen joukkoja tulisi Pohjolaan. Tällöin Suomi olisi nimittäin saattanut joutua jaetuksi Neuvostoliiton ja Saksan kesken..

Sotilaallinen tilanne Pohjois-Euroopassa muuttui pian talvisodan jälkeen. Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan huhtikuussa 1940 ja kun sotatoimet toukokuussa päättyivät, saksalaisjoukot olivat Suomen Petsamon alueen länsirajalla. Kesällä 1940 Neuvostoliitto puolestaan miehitti Baltian.

Elokuussa 1940 Saksan Norjan armeija sai tehtäväkseen valmistautua ottamaan haltuun Petsamon alueen siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. Tuohon asti Saksa oli noudattanut Molotov – Ribbentrop – sopimusta, mutta kesällä 1940 Saksa aloitti neuvottelut Suomen kanssa sotilaiden lomakuljetuksista Suomen kautta Norjan Lappiin. Näin syntyi salainen kauttakulkusopimus. Suomi sai vastineeksi aseita, joka mahdollisti 16:n divisioonan varustamisen talvisodan yhdeksän divisioonan asemasta.

Neuvostoliitto ei pystynyt protestoimaan, koska se oli hieman aikaisemmin saanut vastaavanlaisen sopimuksen kuljetuksista Hankoon.

Keskustelut Suomen ja Saksan  mahdollisista yhteisistä sotatoimista alkoivat tammi-helmikuussa 1941, jolloin ye-päällikkö kenraaliluutnantti Heinrichs vieraili Saksassa.

Tällöin ajatus omienkin operaatioiden mahdollisuudesta uudessa, mahdollisessa sodassa vahvistui ja myös ajatus Itä-Karjalan vapauttamisesta herätettiin henkiin.

Itä-Karjalan teki suunnitelmissa merkitykselliseksi kaksi seikkaa. Ensinnäkin saksalaisten mahdollinen hyökkäys Muurmanskiin ja Kantalahteen helpottaisi suomalaisten hyökkäystä Aunukseen ja toiseksi laaja ja vähätiestöinen Itä-Karjala suosi suomalaista sotataitoa ja antoi puolustukselle syvyyttä. Mekanisoidulle vastustajalle maasto oli epäedullista ja huoltoyhteydet pitkiä.

Suur-Suomen muodostamisajatus ei meillä ollut uusi tai outo. Käsitykset Suur-Suomen laajuudesta sen sijaan vaihtelivat. Yleisimmin tähän käsitteeseen luettiin Viena, Aunus, Inkeri ja Kuolan niemimaa, mutta ajatuksia myös Viron, Länsi-Pohjan ja Ruijan kuulumisesta uuteen suureen Suomeen esiintyi. Huhut Saksan ja Neuvostoliiton välille mahdollisesti syttyvästä sodasta vahvistivat Suur-Suomi ajatusta.

Presidentti Rytin johdolla ryhdyttiin Suomessa valmistautumaan siihen, että Suomi saisi Venäjästä osia, jotka maantieteellisten, kansallisten, sotilaallisten ja taloudellisten syiden perusteella voitaisiin Suomeen liittää. Tämän työn tulos ilmestyi jatkosodan jo alettua syksyllä 1941 nimellä ”Finnlands Lebensraum.” Suomen johto oli kuitenkin varovainen ja vältti määrittelemästä yli vuoden 1939 rajan  ulottuvia tavoitteitaan, koska kaikki riippui siitä, löisikö Saksa Neuvostoliiton. Myös Suomen sisäpoliittinen hajanaisuus ennen kaikkea sosiaalidemokraattien ja ruotsalaisen kansanpuolueen kritiikki vaikuttivat hajanaisuuteen. Syksyllä 1941 hyökkäyksen edetessä Itä-Karjalaan yleinen mielipide kuitenkin yhtenäistyi, kun tavoitteet voitiin perustella puolustuksellisilla syillä sekä Tarton rauhan toteutumattomuudella.

Suur-Suomen tavoiterajat pysyivät 1941-1942 suurin piirtein samoina: raja alkoi Jäämereltä, kulki Kuolan niemimaan itäpuolitse ja Äänisjärven idän kautta kiertäen Syvärille ja Laatokkaan ja sieltä joko Nevaa tai Rajajokea pitkin Suomenlahteen riippuen siitä, millainen Leningradin asema tulisi sodan jälkeen olemaan.

Mannerheimin rajakäsitykset noudattelivat sotilaallisia näkökohtia. Hän ei uskonut Saksan kykyyn Neuvostoliiton pysyvästä nujertamisesta, mutta piti tärkeänä Itä-Karjalassa olevien vihollisen tukialueiden tekemistä käyttökelvottomiksi. Konkreettinen yhteistyö Saksan kanssa alkoi Barbarossaa ajatellen varsin myöhään. Heinrichsin johtama valtuuskunta matkusti 25.5. Salzburgiin ja Berliiniin. Suomen poliittinen päätös sodasta syntyi presidentin ja hallituksen taholla 14.6.41. Pohjois-Suomen suomalaisjoukot alistettiin Saksan Norjan armeijalle Oulujoen tasalta lähtien. Suomalaisiin lentokoneisiin maalattiin samanlaiset tunnukset kuin Saksan itärintaman koneisiin.

Operaatio Barbarossa alkoi 22.6. Neuvostoilmavoimat pommittivat 25.6 useita etelä-Suomen asutuskeskuksia, joten Ryti totesi Suomen olevan jälleen sodassa. Vanha raja saavutettiin syyskuun  alkuun mennessä. Sen jälkeen hyökkäystä jatkettiin edellä esitetyin tavoittein siten, että 6.12.41 mennessä oli saavutettu Poventsa – Äänisjärvi – Seesjärvi tasa. Oli syntynyt ns kolmen kannaksen puolustuslinja ja alkoi kaksi ja puoli vuotta kestänyt asemasota.

Koko asemasodan ajan sodanjohtomme suunnitteli Itä-Karjalan pitämistä miehitettynä siihen saakka, kunnes yleinen rauhankonferenssi aikanaan ratkaisisi, kenelle alue kuuluisi.

Ylipäällikkö Mannerheim alkoi kuitenkin jo vuonna 1943 epäillä kolmen kannaksen kautta ulottuvaa rajaa, mutta hän taipui kuitenkin sodanjohdon suositukseen Aunuksen ja Maaselän kannaksien pitämisestä, koska sekä Äänisen että Laatokan rannikkopuolustukset olivat suhteellisen vahvoja ja niiden takana oli harvateinen, hyvin laaja erämaa-alue, missä tarpeen tullen voitiin käydä tehokkaita viivytystaisteluja.

Asemasota päättyi kesällä 1944 ja Suomi joutui vetäytymään valtaamiltaan alueilta.

Suunnitelmat suuremmasta Suomesta puolustettavine rajoineen jäivät toteutumatta.

 

Lähteet:

 

Jatkosodan historia, osat 1, 2, 3 ja 6

Jatkosodan pikkujättiläinen

Karjalainen Mikko: Salaisen sodan sivut

Kesseli Pasi: Maanpuolustuskorkeakoulun luentomateriaali 1993 - 2012

Manninen Ohto: Esitelmä Suomen Sotahistoriallisessa Seurassa 2012

Raunio Ari: Itsenäisyyden puolustajat. Sodan taisteluja 2