AKATEEMINEN KARJALA-SEURA & AKATEEMISEN KARJALA-SEURAN PERINNEYHDISTYS RY

 

AKS 95v Symposium 22.2.2017

AKS 95v Symposiumin kuvat

 

Akateemisen Karjala-Seuran perustamispäiväksi katsotaan 22.2.1922, jolloin kolme heimosodista pettyneenä palannutta ylioppilasta alkoi pohtia sulkeutuneen rajan taakse jääneen heimokansan onnetonta kohtaloa. Aikansa yhteiskunnallisesti merkittävimmäksi kasvaneen ylioppilasjärjestön synnylle oli kuitenkin jo entuudestaan hyvät edellytykset olemassa. Kansallisromantiikka löysi meillä suurimmat  innoituksen lähteensä juuri Itä-Karjalasta. Sieltä kumpusivat runonkerääjien, kuvataiteilijoiden ja säveltäjien aiheet. Tämä karelianismi yhdessä 1800-luvun  muiden suurmies-vaikuttajiemme kuten Topeliuksen, Runebergin ja ennen kaikkea Snellmanin kanssa nosti maassamme suomalaiskansallista tietoisuutta.

 Sortovuosien vastoinkäymisetkään eivät enää tukahduttaneet  tätä herännyttä kansallista itsetuntoa – päinvastoin. Ja kun ”Kairos, suotuisan hetken jumala” oli maailmansodan pyörteissä mahdollistanut Suomen ja Viron itsenäistyä, eikö samaa voisi tapahtua myös Vienassa ja Aunuksessa sekä Inkerissä asuville heimoillemme -  saada joko itsehallinto, itsenäistyä tai peräti liittyä yhdeksi suureksi Suomenmaaksi.

 

Perustetun AKS:n toimikenttä oli alusta alkaen kolmiosainen: heimotyö, aitosuomalaisuus ja maanpuolustuksen tukeminen.  Nuoren maan ajan henkeä kuvastaa, että koska AKS oli tiukasti vain miehille  ja ylioppilastutkinnon suorittaneille rajattu, perustettiin varsin pian myös Akateemisten Naisten Karjala-Seura  (ANKS) ja myöhemmin vielä Oppikoulujen Karjala-Seura (OKS).  Heimotyö alkoikin välittömästi rajan takaa paenneitten tuhansien ihmisten kouluttamisella, ja työhön ohjaamisella.

 Pyrkimys nostaa suomenkieli sekä yliopistossa että puolustuslaitoksessa tasavertaiseksi kieleksi aiheutti eniten ristiriitaa ja seurasta eroamisiakin. AKS kuitenkin saavutti ennen pitkää määräävän aseman Helsingin ylioppilaskunnassa.

 Sotilaallisuus ja korkea maanpuolustustahto leimasivat AKS:n toimintaa alusta alkaen. Omalta jäsenistöltä edellytettiin  varusmiespalvelun suorittamista ja osallistumista suojeluskuntien toimintaan. Kouluihin ja varuskuntiin suunnattiin valistustyötä ja vihdoin, sodan uhkan yhä kasvaessa seuran aloitteesta käynnistettiin Karjalan kannaksen vapaaehtoiset linnoitustyöt kesällä 1939. AKS:n ajama kansallinen eheytyminen oli varmasti yksi kantava voima viime sotien raskaina vuosina.

Tervehtiessään 20-vuotisjuhliaan viettävää AKS:aa lausui presidentti Risto Ryti, että seura on juurruttanut Suomen kansaan roomalaiset kansalaishyveet.

 

AKS:n jäsenmäärä kasvoi seuran 22-vuotisena toiminta-aikana noin neljääntuhanteen. Heistä kaatui 413 ja 191 Mannerheim-ristin ritariksi nimitetyn sotilaan joukossa oli 23 AKS:n jäsentä. AKS lakkautettiin  oman valtioneuvostomme toimesta syyskuussa 1944, ennen kuin valvontakomissio lakkauttamista ehti edes vaatia.

 

Kerho 22 ja Perinneyhdistys. Monet niistä nuorukaisista, jotka opiskelun ja sotien aikana toimivat AKS-jäseninä, kohosivat valmistuttuaan  korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan ja kuuluivat siihen sukupolveen, joka jälleenrakensi meille hyvinvointi Suomen. Aseveljeys  jatkuu läpi elämän. Kun samanaikaisesti esimerkiksi Tasavallan presidentti, eduskunnan puhemies, sotaväen päällikkö, korkeimman oikeuden presidentti ja usean hiippakunnan piispa olivat AKS-veljiä, ei voi  olla epäselvää nuoruuden aatemaailman yhtäläisyydestä. Vaikka kaikki eivät halunneetkaan enää julkituoda menneisyyttään ja  takin kääntämistäkin esiintyi, ei  ole samantekevää, minkälaiset elämän arvot nämä miehet olivat opiskelu- ja nuoruusvuosinaan omaksuneet. Voidaankin perustellusti sanoa, että AKS koulutti  ja kasvatti ne päättäjät, jotka vaarallisina kylmän sodan vuosina olivat vastuussa suomalaisen yhteiskunnan säilymisestä suomalaisena. Seura loppui, mutta ei seuran henki!

 

Ajatus entisten AKS-veljien tapailemisesta ja sosiaalisen verkoston luomisesta oli syntynyt jo vuonna 1952  erään AKS:n keskeisen vaikuttajan, Vilho Helasen hautajaisissa. Alun satunnaisten tapaamisten antamien positiivisten kokemusten pohjalta päätettiin järjestäytyä yhdistykseksi, jonka nimeksi tuli Kerho 22. Perustamisasiakirja ja säännöt toimitettiin patentti- ja rekisterihallitukseen Snellmanin päivänä 1958 ja  perinteitä kunnioittaen - 22:lla allekirjoituksella varustettuna. Myöhemmin kerhon nimi  vaihdettiin nykyiseen muotoonsa.  Perinneyhdistyksen sääntöjen tarkoituspykälä kuului: ”Kerhon tarkoituksena on suomalaiskansallisen hengen ja kulttuurin vaaliminen ja edistäminen.” Nuo roomalaiset kansallishyveet päätettiin siis säilyttää.  Akateemisuus ei kuitenkaan ole enää edellytys perinneyhdistyksen jäsenyydelle.

 

Tänä päivänä perinneyhdistys järjestää kuukausiesitelmiä jäsenilleen ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Niissä aihepiiri vaihtelee historiasta nykyaikaan ja kuulijamme ovat pitäneet tasoa poikkeuksellisen hyvänä.

 

Perinneyhdistyksen suurponnistus on ollut rajantakainen, vuosien varrella tapahtunut heimoveteraanien auttaminen Aunuksen Karjalassa sekä Inkerinmaalla. Vapaaehtoisvoimin on suoritettu mittavaa asuntojen korjausta, toimitettu lääke- ja vaateavustusta sekä järjestetty kuntoutusta ja sairaalahoitoa Suomen puolelle. Tämä kaikki on mahdollista toimintaamme tukeneiden säätiöiden taloudellisen tuen turvin. Erittäin arvokkaan tukena oli aikanaan Finnairin kaukolentojen yhteydessä suoritettu vapaaehtoiskeräys.

 

Heimoveteraanienkin joukko on jo harventunut, mutta perinneyhdistys jatkaa vielä elossa  olevien veteraanien ja heidän leskiensä avustamista niin kauan kuin tarvetta on. Perinneyhdistyksen toiminta on avointa kaikille sen arvot omaksuville kansalaisille ja toivotammekin tilaisuuksiimme tervetulleiksi kaikki perinnetyöstämme kiinnostuneet.

 

 

Sivuston viimeisin päivitys 28.4.2017