15.10.2013 Karl Runar Appelberg - Jääkäripataljoona 27:n henkinen johtaja

 

FM Kullervo Hantula   (Kuukausiesitelmä 15.10.2013)

 

Vaikeuksien kohdatessa seuloutuvat esiin ne johtajat, joiden henkinen lujuus auttaa joukon heikoimpiakin kestämään, vaikka tulevaisuus näyttäisi toivottomalta. Tuskin kukaan jääkäritarjokkaista saattoi aavistaa, millaisia fyysisiä ja psyykkisiä rasituksia matkaan lähteneet joutuisivat kokemaan. Koska mitään seulontaa ei suoritettu, oli selvää, että joukkoon tuli yksilöitä, jotka eivät kaikkea kestäneet. Parhaiten sopeutuivat ne miehet, joilla oli keskimääräistä enemmän elämänkokemusta, opintoja sekä kielitaitoa. Useimmat heistä olivat ensimmäisinä Saksaan saapuneita Pfadfindereitä.

 

Eräs heistä oli Karl Runar Appelberg. Hän oli syntynyt 1889 Kymissä, joten hän oli Lockstedter Lageriin saapuessaan 26-vuotias. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1907, hän liittyi Helsingin yliopiston Uusmaalaiseen osakuntaan. Helsingin yliopiston lisäksi hän opiskeli Lontoon yliopiston kansantalouden oppilaitoksessa sekä Tukholmassa ja valmistui filosofian maisteriksi 1914. Appelberg toimi Helsingin ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä ja oli Uusmaalaisen osakunnan vt. kuraattorina 1911. Hän oli ylioppilasaktivistien ensimmäisiä ja huomatuimpia  johtohenkilöitä. Hän myös kuului lähetystöön, joka neuvotteli Suomen itsenäisyysliikkeen  mahdollisuuksista saada tukea Ruotsin taholta. Appelberg johti värväystä ruotsinkielisten ylioppilaiden piirissä helmikuun alussa 1915.

 

Runar Appelberg kirjattiin Pfadfinderkurssin  2.Komppaniaan 25.2.1915. Hänen saapumisensa Saksaan täytti joukon hengen uudella luottamuksella. Pfadfinder joukossa  hän oli heti yksi johtajista. Kun pataljoona lähti lukemattomien ristiriitojen vallitessa täyttämään paikkaansa rintamalla, ilmeni ettei hän ollut ainoastaan muodollisesti yksi johtajista, vaan henkinenkin suunnan näyttäjä. Hänen sairastumisensa  keuhkotuberkuloosiin ja kuolemansa Tukkumin kenttäsairaalassa heinäkuussa 1917 oli raskas menetys sekä pataljoonalle että koko Suomen itsenäisyysliikkeelle.

 

Pfadfinder-joukossa uusmaalaiset ylioppilaat olivat runsaasti edustettuina. Oli luonnollista, että osakunnan entisellä kuraattorilla oli siinä joukossa  huomattavaa vaikutusvaltaa. Puhtaasti sotilaallisessakin suhteessa Runar Appelberg osoitti pian olevansa ensimmäisiä. Hänet nimitettiin kärkijoukossa Zugführeriksi 2.9.1915 ja Oberzugführeriksi 6.2.1916. Hänen älynsä ja tahdonvoimansa näyttivät uhmaavan kaikkia vaikeuksia. Vastoinkäymiset, jotka saivat useimmat lamautumaan, herättivät hänessä vain mielenkiintoa.

 

Runar Appelberg oli mies, joka ei epäröinyt asettua vastarintaan, milloin hänen oikeustajunsa sitä vaati. Yksin ja muiden suomalaisten johtajien varoituksista huolimatta hän yritti saada saksalaiset luopumaan yrityksestä lähettää jääkäreistä muodostettu hiihto-osasto Aa-joen taisteluiden aikana venäläisten selustaan. Retki peruttiinkin, mutta jo sen yritys oli pataljoonalle tuhoisa. Saksalaiset eivät tunteneet suomalaista sotilaspsykologiaa.

 

Varsin harvat rivijääkärit tiesivät, kuinka paljon  pataljoonan suomalaisen päällystön oli selvitettävä saksalaisten kanssa syntyneitä ristiriitoja, varjeltava joukkoaan saksalaisen alipäällystön ilkeyksiltä ja kuinka vaikeaa oli saada saksalainen upseeristo ymmärtämään oman jääkärijoukkomme eritysluonne. Komppaniansa suomalaisjohtajana eli oberzugführerinä  Appelberg väsymättä huolehti alaisistaan. Miehiään hän hillitsi liian uhkarohkeista yrityksistä, mutta itseään  hän ei säästänyt. Hänelle myönnetty rautaristi oli täysin ansaittu.

 

Aa-joen talvitaistelujen aikana Runar Appelberg johti vaarallista retkeä venäläisen tykistön sulkutulen takana olevalle Kalnzemin muonavarastolle Sieltä saatiin rakkaalle 2.Komppanialle sellaisia herkkuja kuin papuja, keksiä ja rommia. Kun muu komppania söi ja joi, komppanian päällikkö nukkui retken rasituksista.

 

Runar Appelberg oli erinomainen puhuja. Hän muistutti, että suomalaisilla on vuosisataiset sotilasperinteet venäläisiä vastaan käydyissä sodissa. Jääkärit olivat nyt uudelleen solmineet niin Haapaniemen sotakoulun, kuin Kustavien ja Kaarlojenkin aikakausien traditiot. Hänen vaikuttavia sanojaan olisi ollut tarpeen kuulla niin Vapaussodassamme kuin sen jälkeisinäkin aikoina.

 

Mutta toisin oli päätetty. Kuurinmaan pienessä Tukkumin kaupungissa hänen maallinen tomunsa kätkettiin Ehrenfriedhof – sankarihautaan  heinäkuun 29. päivänä 1917. Suomalainen sairaanhoitaja , vapaaherratar Ruth Munck oli hoitanut häntä kuolemaan asti. Hautaus toimitettiin sotilaallisin kunnianosoituksin. Vainajan  lähimmät toverit laskivat arkun hautaan. Saksalainen kunniakomppania ampui kunnialaukaukset. Myöhemmin, vuonna 1920 Runar Appelbergin maalliset jäännökset on siirretty kotimaahan, Helsingin uudelle hautausmaalle.

 

Runar Appelbergin vanhemmille lähetetyssä adressissa pataljoonan suomalainen päällystö kirjoittaa seuraavasti: ”Runar Appelberg, joka omista miehistämme ensimmäisenä oli 2.Komppanian johdossa, ei ainoastaan täyttänyt kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka tämä asema hänelle tuotti. Voimakkaan tahtonsa ja suuren lahjakkuutensa kautta hän meidän joukollemme tuli merkitsemään enempääkin. Pataljoonan piirissä hänestä tuli asiamme paras edustaja, sen peloton puolestapuhuja, milloin sellaista tarvittiin. Kaikki suomalaiset jääkärimme, joukko-osastoihin, kieliryhmiin tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta hänet tunsivat ja tunnustivat hänen arvovaltansa.”