Akateemisen Karjala-Seuran Ansioristi
AKS Ar

Akateemisen Karjala-Seuran Ansioristi
-niminen kunniamerkki (AKS Ar) on perustettu historiallisen AKS:n satavuotispäivän 22.2.2022 juhlallisuuksien yhteydessä. Muistoristi kuuluu maanpuolustuksellisen järjestön myöntämänä "Muun isänmaallisen toiminnan ansioristit ja mitalit" -luokkaan. Ansiorististä ja sen jakoperusteista on vahvistettu erillinen AKS Ar:n Ohjesääntö.
Ansioristit myöntää esityksestä Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistys ry:n hallitus kunkin vuoden 22.2. lähinnä olevassa kokouksessaan. Esitykset perusteluineen tulee olla hallituksen käsittelyssä kutakin myöntöpäivää edeltävän kalenterivuoden 31.12. mennessä. Esitys laaditaan erityiselle lomakkeelle. Hallitus voi omasta aloitteestaan myöntää ansioristin myös muuna ajankohtana. Pääsääntöisesti myönnetyt ristit luovutetaan henkilökohtaisesti yhdistyksen myöntöpäivää lähinnä seuraavassa vuosikokouksessa tai 12. päivänä toukokuuta, J. V. Snellmanin päivän juhlassa.
Ansioristit on numeroitu alkaen numerosta 1. Myönnetyistä risteistä pidetään yllä luetteloa.
Ansioristiä ei voi esittää itselleen, eikä sitä voi ostaa. Esityksestä myönnetyistä ansioristeistä ja mukana seuraavasta pienoisrististä peritään lunastusmaksu. Esittäjä sitoutuu suorittamaan maksun.
Vahvistettu lunastusmaksu on 222 euroa. (2023-)

AKS:n Perinneyhdistys ry huomionosoitusohjeisto
Vahvistettu 19.9.2023
Akateemisen Karjala-Seuran Ansioristi
AKS Ar:n esityslomake on tulostettava, täytettävä ja esittäjän allekirjoitettava sekä toimitettava kirjeitse tai sähköpostitse AKS:n Perinneyhdistys ry:lle käsittelyyn.
(20.12.2022, korj. 09.01.2023)
(20.12.2022)
Vapaussodan Perinneliitto ry Sininen risti
Sinisen ristin ohjeisto ja esityslomake. Ohjeisto tarkistettu ja hyväksytty 15.9.2009.
Akateemisen Karjala-Seuran ensimmäiset kirjaillut pienoisliput luovutettiin ansioituneille 21.4.2015

Nro 1 Heikki Hongisto, DI (1924-2016), Kerho 22 ry:n viimeinen sihteeri
Nro 2 Liisa Tenkku, musiikkikasvatuksen professori (1918-2017) Akateemisten Naisten Karjala-Seuran aktiivi
Nro 3 Jaakko Valtanen, jalkaväen kenraali, (1925-2024), Oppikoululaisten Karjala-Seuran aktiivi
Nro 4 Pekka Louhivuori, lääketieteen lisensiaatti, (1921-2018), luovutettiin 16.2.2016
AKS:n perustamisen satavuotisjuhlassa 21.10.2022 luovutetut kirjaillut pöytäliput

Nro 5 Olavi Larma, (1933-2023) puheenjohtaja 2008-2013
Nro 6 Tapani Havia, puheenjohtaja 2013-2019
Nro 7 Jukka Elomaa, puheenjohtaja 2019-2023, kunniajäsen 2025
Nro 8 Erkki Harala, pitkäaikainen hallitusjäsen, varainhoitaja
Nro 9 Olavi Vähäkallio, pitkäaikainen hallitusjäsen, kannatustuotevastaava
Nro 10 Matti Rajasaari, pitkäaikainen sihteeri
Nro 11 Pasi Koskenranta, pitkäaikainen hallitusjäsen
Nro 12 Pekka Lehtiö, puheenjohtaja 2023-, (60v 2025), luovutettu Heimoveteraanijuhlassa 20.9.2025
AKS Kunniakilpi

AKS Kunniakilpi on luovutettu seuraavasti:
23.10.2010 Petter Küttner, Sotavahinkosäätiö
15.2.2011 Matti Lukkari, kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi
23.2.2012 Juha Koskenranta, heimoveteraanien avustustoiminta
16.10.2012 Jussi Airas, heimoveteraanien avustustoiminta
15.1.2013 Erkki Harala, heimoveteraanien avustustoiminta
19.2.2013 Olavi Vähäkallio, heimoveteraanien avustustoiminta
17.2.2015 Matti Ponsi, pitkäaikainen sihteeri
21.10.2022 Pekka Lehtiö kiitoksena 100v juhlien järjestelyt
12.5.2025 Mikko Uola AKS Elämäntyö -tunnustus