AKS:n hallitus Viron parlamentin Riigikogun ja maanpuolustusjärjestö Kaitseliiton vieraana

17.7.2025

Heinäkuun puolivälissä 2025 matkasi AKS:n Perinneyhdistyksen hallituksesta kuusihenkinen delegatio Tallinnaan. Kevättalvella saadut vierailukutsut oli aika lunastaa ja arvostavin sekä vastaanottavaisin mielin se toteutuikin. Saamamme vastaanotto oli veljellisen lämmin ja keskustelut kummassakin vierailukohteessa isäntiemme kanssa olivat hedelmällisiä.

Keskiviikon iltapäivä sujui Viron parlamentissa - Riigikogu - kansanedustajien Suomi-ryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Anti Poolametsän ja kansanedustaja Leo Kunnaksen vieraana tutustuen paitsi taloon ja sen historiaan myös parlamentin työhön, saaden vaihtaa ajatuksia virolaisten vaikuttajien kanssa käsityksistämme heimokansojemme varhaisesta yhteistyöstä sekä yhteisistä tulevaisuuden näkymistämme.

Torstaina vierailu jatkui vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestö Kaitseliiton päämajassa evl. Rain Janon ystävällisellä isännöinnillä. Kaitseliit on oikeudellinen jatkumo vuosina 1918-1944 toimineelle mutta lakkautetulle vapaaehtoiselle maanpuolustusjärjestölle ja julkisoikeudellinen orgaani Viron puolustusministeriön alaisuudessa. Sillä on noin 30’000 jäsentä. Joulukuusta 2023 on Kaitseliiton komentajana toiminut kenraalimajuri Ilmar Tamm. Lisätietoja: www.kaitseliit.ee

Kiitokseksi luovutti AKS:n puheenjohtajisto sekä Viron parlamentille, että Kaitseliitolle AKS:n painetut pienoisliput. Henkilökohtaisina lahjoina isännät saivat AKS:n vaakunalogolla varustetut kahvimukit. Parlamentin kirjastoon luovutettiin muutamia AKS:n historiasta kertovia kirjoja.

Ennen kotimatkaa ehdimme vielä hiljentymään Suomen-poikien* muistomerkillä ja kunnioittamaan Viron ensimmäisen tasavallan päämiehen, Konstantin Pätsin hautaa Metsäkalmiston hautausmaalla.

Heimoyhteistyö, heimoveteraanien muisto ja heimorakkaus on syvää Suomenlahden kummankin puolen.

Soome vabaduse ja Eesti au eest!

*Suomen-pojat (viroksi soomepoisid) olivat Suomen puolella jatkosodassa taistelleita virolaisia vapaaehtoisia. Osana muita suomensukuisia virolaisia oli Suomen puolustusvoimissa 3350 - 3400. Suomen rintamilla virolaisia kaatui tai katosi 198. Heistä 16 kaatui palvellessaan merivoimissa. Suurin osa virolaisista kuului Jalkaväkirykmentti 200:aan, jonka vahvuus oli noin 1 850 miestä. Nimityksen soomepoisid he saivat palatessaan Viroon elokuussa 1944.