Viro

Veljeskansoja yhdistävä aate – AKS:n ja virolaisten ylioppilaiden yhteistyö 1920–1930-luvuilla

1920- ja 1930-luvuilla Suomi ja Viro olivat vastikään itsenäistyneitä nuoria kansallisvaltioita, joita yhdisti paitsi maantieteellinen läheisyys, myös syvä kulttuurinen yhteenkuuluvuuden tunne. Tässä ilmapiirissä suomalainen Akateeminen Karjala-Seura (AKS) nousi keskeiseksi toimijaksi ylioppilastason yhteistyössä, erityisesti suhteessa virolaisiin kansallismielisiin opiskelijajärjestöihin.

Yhteistyön taustalla vaikutti vahva heimoaate, joka korosti suomalais-ugrilaisten kansojen veljeyttä ja kulttuurista liittolaisuutta. AKS piti Viroa esikuvana ja kohtalontoverina, jonka itsenäistymistä ihailtiin ja jonka asemaa haluttiin tukea erityisesti kulttuurin, kielen ja sivistyksen saralla.

Ylioppilaat tapasivat säännöllisesti eri puolilla Itämerta: Tarton ja Helsingin välinen akateeminen vuorovaikutus näkyi juhlavierailuina, kulttuuritapahtumina ja yhteisinä julkaisuhankkeina. Tarton yliopiston juhlat, laulujuhlat sekä suomalaiset itsenäisyyspäivän tilaisuudet tarjosivat puitteet ystävyyden rakentamiselle – ja myös poliittisille keskusteluille.

Vaikka yhteistyö oli vilkasta ja aitoa, siihen sisältyi myös jännitteitä. Kaikki Virossa eivät suhtautuneet kritiikittömästi AKS:n voimakkaaseen nationalismiin ja Suur-Suomi-ideologiaan. Silti aikakausi jäi historiaan merkittävänä ajanjaksona, jolloin suomalaiset ja virolaiset ylioppilaat loivat perustan kulttuuriselle ja henkiselle yhteydelle, joka kantaa vaikutuksiaan yhä nykypäivään.

AKS:n voimahahmot Viro-yhteistyössä ja

Suomen-poikien avustamistyössä 1991 alkaen

Suomen-poikien asialle - JR 200:n killan perustaminen

Majuri evp Osmo Salon ideasta 1986 kasvoi keväällä 1990 hanke Suomen puolesta jatkosodassa taistelleiden virolaisten vapaaehtoisten muistomerkiksi Luumäelle, jossa pääosa näistä miehistä koulutettiin. Salo sekä kauppias, majuri res. Seppo Lahtela ja lentoaseman päällikkö, kapt. res. Pentti Metso perustivat syksyllä 1991 organisaation Suomen-poikien tukemiseksi. Se sai nimen JR 200:n kilta ry. Tavoitteena oli suhteiden hoitaminen ja Suomen-poikien asian tunnetuksi tekeminen sekä näiden avustaminen mahdollisuuksien mukaan. Matti Lukkari tuli jo varhain mukaan yhdistyksen toimintaan idearikkaana organisoijana ja toimen miehenä.

Suomen merivoimissa palvelleiden virolaisten kilta perustettiin samoihin aikoihin ajamaan näiden vielä elossa olevien miesten asiaa. Vuosi 1992 toi mukanaan Suomen Sotaveteraanien Viron yhdistyksen perustamisen.

Eversti evp Matti Lukkari on ilman minkäänlaista epäilystä Suomen-poikien toimintaan kaikkein eniten vaikuttanut suomalainen ja eräs tunnetuimmista suomalaisista Virossa, kirjoittaa Raul Kuutma kirjassaan "Kaksikymmentä vuotta Viron-Suomen sillalla"  vuonna 2011. Kuutma jatkaa, että yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi vuosina 1994-2001 hän (Lukkari) antoi käyttöön omaa aikaansa, organisointikykyään ja tunnettavuuttaan Suomessa. Tämä ajanjakso oli yhdistyksemme luomisen ja suurten tapahtumien aikaa, jolloin rahoitus tuli suuressa määrin juuri Suomen-poikien perinneyhdistyksen kautta. Lukkari tuli Viroon vuonna 1993 auttaakseen meidän puolustusvoimiemme uudelleen luomisessa ja siitä alkoi yhteistyö Suomen-poikien kanssa.

Raul Kuutma kertoo kirjassaan Olavi Larmasta, että Vello Laosella oli ensimmäinen tapaaminen Orionin toimitusjohtaja Olavi Larman kanssa vuonna 1992, jolloin Larma tuli tarjoamaan Suomen-pojille lääkeapua. Aluksi tämä oli vaatimatonta ja muodosti pienen osan niistä lääkkeistä, joita hän toi Viroon muille avun tarvitsijoille. Yhdistyksen toiminnan kehittyessä kasvoi tuotavien lääkkeiden valikoima ja määrä. Esteenä ei ollut myöskään Olavi Larman eläkkeelle lähtö, sillä hän oli kaukonäköisesti solminut sopimuksen Orionin johdon kanssa avustamisen jatkamisesta.

Olavi Larma on selvästi tuonut Suomen-pojille hyvin suurta apua. Hänen tuomiensa lääkkeiden kokonaisarvo ulottuu miljooniin (Viron) kruunuihin (2011). Kiitokseksi tästä Olavi Larma kutsuttiin vuonna 1995 Suomen-poikien yhdistyksen kunniajäseneksi. Viron puolustusministeriö on palkinnut häntä ministeriön III luokan ansioristillä ja Viron valtio vuonna 2005 Viron Punaisen Ristin IV luokan kunniamerkillä. Suomen Sotaveteraaniliitto on antanut Olavi Larmalle ansiomitalin, päättää Raul Kuutma mainintansa Olavi Larmasta.

Matti Lukkari kertoo:

"Kaikki alkoi vuonna 1991, kun kaksi korkea-arvoista virolaista, Ants Laaneots ja Hannes Walter tulivat luokseni Suomen Kadettikouluun, missä olin johtajana. He tiedustelivat mahdollisuuksia kouluttaa virolaisia upseereita. Käynnin lopputuloksena tehtiin sopimus, että lukuvuodelle 1992-1993 vastaanotetaan kymmenen virolaispoikaa. Virolaispoikien mukanaolo oli alusta lähtien erittäin aktiivista. Se johti siihen, että myös suomalaiset kadetit halusivat lähestyä virolaisia veljiään. Yhteistyö oli alusta alkaen aktiivista.

Vuoden 1993 alussa siirryin Kadettikoulusta reserviin. Yhteistyö virolaisten kanssa ennätti herättää minussa aktiivisen yhteistyön halun. Pääesikunnan päällikkö eversti Ants Laaneots pyysi minut työryhmään, joka valitsi upseereiksi sopivia miehiä. Valintatilaisuudet järjestettiin kerran viikossa. Siellä tutustuin Sven Iseen, joka oli käynyt Suomessa sodan aikana reserviupseerikurssin. Myöhemmin keväällä minut kutsuttiin Viron puolustusvoimien Pääesikuntaan avustajaksi. Virolaisten pyynnöstä kutsuin yhdeksän suomalaista evp-upseeria avuksi kouluttamaan varusmiehiä joukko-osastoissa.

Siitä alkoi yhteistyö Sven Isen kanssa. Hän oli täysin suomen kielen taitoinen ja vastasi Viron Pääesikunnassa upseerien koulutuksesta. Svenin kautta sain ensimmäistä. kertaa perusteellista tietoa Suomen-pojista ja heidän kohtalostaan, mikä kiinnosti minua suuresti. Olin myös tutustunut JR 200:n killan puheenjohtajaan majuri Osmo Saloon ja liityin killan toimintaan vuonna 1994. Samana vuonna minut valittiin killan puheenjohtajaksi.

Suomen-pojilla oli sinä vuonna suuri tapahtuma - Suomen-poikien yleismaailmallinen kokoontuminen, suuri organisointi- ja tiedotustyö. Kokoontumisella juhlistettiin Suomen-poikien rykmentin JR 200:n viidettäkymmenettä vuosipäivää sekä muisteltiin Suomessa ja Virossa käytyjä taisteluja. Tämän järjestelytoimikunnan puheenjohtajana oli yhdistyksen toiminnanjohtaja Raul Kuutma, jonka kanssa syntyi hyvä yhteistyö. Sain auttaa häntä myös taloudellisen avun järjestäjänä.

Kilta ryhtyi toimimaan aktiivisesti jäsenkuntansa suurentamiseksi ja toimintansa monipuolistamiseksi. Niin tarjosin vuonna 1995 Tallinnassa yhdistyksen johtokunnan kokouksessa mahdollisuutta Suomen-poikien hautapaikkojen rakentamisen rahoittamiseen. Tämä oli puoleltani emotionaalinen toimi, sillä minulla ei ollut vielä suunnitelmaa siitä, miten se tehdään. Tarjous otettiin vastaan suurella ilolla, koska tämähän oli heidän salainen toiveensa jo Karl Talpakin hautajaisista alkaen vuonna 1991.

Käynnistimme Jorma Suvannon kanssa rahankeräyksen: kirjeitä, yrityksille, yhdistyksille ja tunnetuille henkilöille tavoitteena saada 300’000 markkaa kahdensadan hautakiven ja muistomerkin valmistamiseksi. Jokaisen vähintään 1000 markkaa lahjoittaneen piti saada muistoksi sankarin muistokivi.

Rahaa tuli enemmän kuin odotimmekaan ja voitonpyhänä 23. kesäkuuta 1997 siunattiin hautapaikka sekä muistomerkki Tallinnan metsäkalmistossa lukuisten lahjoittajien läsnäollessa. Tämä oli hyvä yhteishanke kahden kansan välillä. Hautausmaan suunnitteluun oli osallistunut tunnettu suomalainen hautausmaa-arkkitehti Bey Heng. Onnistunut rahankeräys antoi ajatuksen koota rahaa hautakivien hankkimiseksi kaikille poissiirtyville Suomen-pojille. Näin tehtiin: kaikkien Suomen-poikien haudoille Virossa on vuodesta 1997 alkaen pystytetty Kainuun harmaasta graniitista tehty hautakivi."

Matti Lukkari jatkaa:

"Tiiviissä yhteistyössä Jorma Suvannon ja Raul Kuutman kanssa teimme monia aloitteita Suomen-poikien esittelemiseksi Suomessa. Kävimme esimerkiksi maaliskuussa 1996 kiertomatkalla Keski-Suomessa, jossa puhuimme useissa kaupungeissa Suomen-poikien historiasta ja tapahtumista toisessa maailmansodassa sekä kaikesta, mikä kiinnosti ihmisiä. Myös Helsingissä useat järjestöt olivat kiinnostuneita Viroa käsittelevistä esitelmistä.

Suomen-poikien perinneyhdistyksen vuosikokouksessa  vuonna 1999 Raul Kuutma esitti pyynnön muistomerkin pystyttämiseksi Helsinkiin Malmin hautausmaalle Suomessa kaatuneille Suomen-pojille, jotka on haudattu muualle tai jäivät kentälle. Myönteinen päätös vahvistettiin ja elokuussa 2001 paljastettiin mustasta graniitista tehty patsas Malmilla. Samana päivänä saivat muistolaatan Jollaksen kartano ja se talo Staffansin saarella, jossa koulutettiin Erna-ryhmän miehet.

Elokuussa 1999 oli kulunut 55 vuotta Suomen-poikien paluusta kotimaahansa. Hangosta Paldiskiin kulkeneen matkan muistoksi perinneyhdistys järjesti 19.8.1999 Suomen Rajavartioston lippulaivalla "Merikarhulla" suomalaisille Suomen-poikien ystävillle sekä Raul Kuutmalle ja Villem Ahakselle matkan Hangosta Paldiskiin käyttäen historiallista reittiä. Paldiskissa tapahtui patsaanpaljastus ja yhteinen lounas varuskunnan ruokalassa.

Lokakuussa samana vuonna olin Jorma Suvannon ja Raul Kuutman kanssa Paiden kaupunginjohtajan luona selvittämässä mahdollisuuksia Suomen ja Viron veteraanien tapaamiseen - veljesjuhlan - järjestämiseksi Paidessa. Sopimus syntyi ja valmistelut alkoivat. Jorma varasi yöpymis- ja ruokailupaikat. Pohjois-Kymen sotilaspojat valmistelivat konserttiesitykset ja 20. päivä elokuuta 2000 kajahtivat yhteiset laulut Paiden vallien välissä.

Tässä on tuotu esille vain muutamat tärkeimmät yhteistyökohteet ja saavutukset, neuvonpitoa ja tapaamisia oli jatkuvasti. Rohkenen arvata, että tulokset, joita Suomen-poikien yhdistys saavutti, olivat juuri hedelmällisen yhteistyön ansiota. Näistä vuosista on jäänyt muistiini iloa, tyydytystä ja ystävyyttä täynnä olevia päiviä."

Olavi Larma kirjoittaa työstään Suomen-poikien hyväksi:

"Seinäjoen Keskussairaalassa Etelä-Pohjanmaalla oli virolaisia lääkäreitä saamassa täydennyskoulutusta. Heidän joukossaan oli Puhjan terveyskeskuksen lääkäri Galina Rannula. Kun kävi ilmi, että Puhjan terveyskeskus toimi erittäin puutteellisissa oloissa, päättivät pohjalaiset kunnostaa terveyskeskuksen. Rakennustarvikkeet täydellistä remonttia varten tuotiin Suomesta, ja Seinäjoen keskussairaalasta toimitettiin muun muassa sairaalasängyt, laboratoriolaitteet ja hammashoitoyksikkö. Ollessani silloin Lääketehdas Orionin toimitusjohtajana, ylilääkäri Aarno Särmö kääntyi puoleeni vuonna 1990 tiedustellen, voisiko Orion lahjoittaa lääkkeitä terveyskeskuksen käyttöön. Koska Suomessa tunnettiin suurta sympatiaa Viroa ja virolaisia kohtaan, oli luonnollista, että asia sai myönteisen päätöksen. Näin alkoi Puhjan terveyskeskuksen lääkeavustustoiminta.

Ministeri Veikko Pihlajamäki oli mukana Puhjan avustusprojektissa ja hän tiedusteli vuonna 1992, voisiko Orion toimittaa lääkkeitä myös virolaisille veteraaneille, Suomen-pojille.

Näin alkoivat lääketoimitukset Suomen-pojille, aluksi vaatimattomissa puitteissa, koska ei ollut tietoa, mitä lääkkeitä tarvittaisiin ja miten niitä jaettaisiin tarvitseville. Asiaa vaikeutti lisäksi se, että lääkekäytäntö Virosssa oli varsin toisenlainen, kuin Suomessa. Vähitellen lääkevalikoima modostui kuitenkin sellaiseksi, että se palveli suhteellisen hyvin kohderyhmää. Suurimmat lääkeryhmät ovat olleet sydän- ja verenkiertoelinten lääkkeet, reuma- ja särkylääkkeet, antibiootit, sokeritautilääkkeet, astmalääkkeet ja ihotautilääkkeet. Vuositasolla tämä on tarkoittanut noin 70 000 - 75 000 tablettia.

Ongelmana koko ajan on ollut se, että syrjäseudulla asuvat Suomen-pojat ja heidän leskensä ovat huonosti päässeet hyötymään lääketoimituksista. Käytössäni on ollut näillä matkoilla Orionin Kleinbuss, jolla samalla on kuljetettu avustustavaraa Puhjan terveyskeskukseen ja Tarton Puhe- ja kuulovammaisten kouluun.

Lääketoimitukset saatiin aluksi useita kertoja vietyä tullin läpi humanitäärisenä apuna muiden tavaroiden mukana, kunnes kerran innokas venäläinen tullimies ryhtyi tiedustelemaan, mitä ruskeissa laatikoissa oli. Saatuaan kuulla, että niissä oli lääkkeitä, hän hurjistui tavattomasti ja äreänä sanoi, ettei lääkkeitä saa tuoda Viroon. Mitkään selitykset siitä, että näitä lääkkeitä oli pyydetty tuomaan, eikä niistä veloiteta mitään, eivät auttaneet ja niin kaikki lääkkeet jäivät tulliin. Onneksi tunsimme lääkintöhallituksen pääjohtajan Ene Palon ja kun selitimme hänelle, miten meille oli käynyt, hän lupasi hoitaa asian, jos toimitamme hänelle tarkan luettelon kaikista tulliin jääneistä lääkeistä. Näin tehtiin ja Lääkintöhallituksen leimalla varustetulla todistuksella lääkkeet saatiin kahden päivän kuluttua pois tullista. Tämän jälkeen lääketoimituksille pyydettiin etukäteen Lääkintöhallituksen leimalla varustettu pyyntö tuoda kyseiset Orionin lääkkeet maahan, eikä sen jälkeen tarvinnut tullissa riidellä asiasta. Ja kun Viro liittyi EU:hun, tätäkään dokumenttia ei enää ole tarvittu.

Yhteydenpito Viroon on lisäksi tuonut minulle paljon hyviä ja rakkaita ystävyyssuhteita.

PS. Lääkejakelua Virossa on suorittanut Suomen-poikien Viron yhdistys."

Jaakko Valtanen

Kenraali, Puolustusvoimain komentaja 1983-1990

Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Jaakko Valtanen osallistui talvisotaan vapaaehtoisena lähettinä ja radiomiehenä sekä jatkosotaan mm. tykistöupseerina. Hänen pitkä ja ansiokas sotilasuransa päättyi puolustusvoimain komentajan tehtävään vuosina 1983–1990. Valtanen oli viimeinen aktiivipalveluksessa ollut upseeri, jolla oli sotakokemusta viime sodistamme. Hänellä oli erittäin suuret ansiot maanpuolustustahdon mittaamisen ja maanpuolustustiedotuksen uranuurtajana. Reserviin siirryttyään Valtanen osallistui aktiivisesti keskusteluun vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkityksestä ja kehittämisestä.

Jaakko Valtanen vastaanotti 21.4.2015 Akateemisen Karjala-Seuran kirjaillun pöytälipun nro 3.

Jatkosodan aikana ja ennen jäsenyyttään varsinaisessa AKS:ssa, Valtanen toimi Oppikoulujen Karjala-Seurojen liiton toiminnanjohtajana. Tässä tehtävässä hän oli mukana mm. mittavassa keräyksessä, jossa Itä-Karjalan suomalaisille kouluille onnistuttiin hankkimaan noin 15 000 kirjaa. Tästä määrästä muodostettiin alku yli sataan kirjastoon. OKS järjesti myös kaksi viihdytyskiertuetta Äänisjärven rannikkopuolustuksen joukkoihin. Kertomansa mukaan tutustuminen suomensukuisiin vepsäläisiin Soutjärvellä oli pysyvästi mieliin jäänyt kokemus. Valtasen kaudella OKS hankki yli viisisataa joululahjapakettia itä-karjalaisille lapsille jouluna 1943.

Kenraali Jaakko Valtanen ja Kurkolan veljekset

Raul Kuutma kirjoittaa teoksessaan "Kaksikymmentä vuotta Viron-Suomen sillalla v. 2011:

"Elokuun alussa otin Tallinnan satamassa vastaan uuden ja mielenkiintoisen seurueen, joka kutsui itseään Kurkolan veljiksi. Nämä seitsemän miestä johdossaan entinen Suomen puolustusvoimien komentaja, kenraali Jaakko Valtanen olivat olleet sodan aikana Narvasta itään sijaitsevalla Kurkolan (venäjäksi Kurgolovo) niemellä ilmavalvonta-asemalla seuraamassa venäläisten lentokoneiden lentoja Suomenlahdella. Kurkolasta he matkustivat Suomeen Tallinnan kautta. Tällaisia ilmavalvonta-asemia oli lisäksi Kundassa ja Naissaarella. Oman aikansa nuoret Kurkolan pojat kasvoivat yhteen koko elämänsä ajaksi ja tekivät yhteisiä matkoja sekä kokoontuivat yhdessä.

He olivat kuulleet minusta Paul Vossin kautta, joka oli yksi veljistä, ja pyytäneet kolmipäiväistä kiertomatkaa Saarenmaalle. Nyt me sitten lähdimme, ja heitä kiinnosti kaikki: luonto, kartanot, vanhat maatalot, viron kieli ja kulttuuri. Minulla oli mahdollisuus kertoa paljon ja oli mukava tunne esitellä Viroa. Kävimme kuutena vuotena ympäri Viroa ja näimme käytännössä kaikki nähtävyydet, lisäksi lapsuudenkotini kauniin Sagadin kartanon lähellä. Valtasen kanssa meistä tuli hyviä ystäviä ja olemme pitäneet yhteyttä tähän päivään saakka. Tuon ensimmäisen matkan jälkeen sain häneltä kiitoskirjeen:

"Hyvä veteraaniveli

Kun olen nyt monen päivän ajan sulatellut äskettäisen Viron matkan kokemuksia, tahdon kaikkien "Kurkolan poikien" puolesta kiittää Sinua hyvästä matkanjohtamisesta.

Kun vuosikymmeniä sitten elimme yhdessä sen aikuisen Viron kohtalonvuosia, saimme sydämeemme kipinän rakkaasta veljesmaasta. Viime vuosina on ollut ilo puhaltaa tämä kipinä liekiksi. Sinä osasit asiantuntemuksellasi ja vaatimattomalla viisaudellasi lisätä ystävyyden ilmapiiriä meidän kansojemme välillä. Erittäin tärkeänä pidin meidän keskusteluamme Viron turvallisuustilanteesta ja puolustuksesta. Kiitos avomielisyydestä ja miellyttävästä keskustelukumppanuudesta.

Kaikkien kanssamatkustajien puolesta haluan kiittää Sinua vielä kerran vaivannäöstäsi. Toivotan Sinulle ja läheisillesi terveyttä ja voimaa. Erityisesti toivon Sinulle voimia Suomen-poikien toiminnanjohtajan tehtävässä. Se työ on tärkeää ja välttämättä myös meidän, suomalaisten sotaveteraanien puolelta katsottuna.

Parhain veteraaniterveisin Jaakko Valtanen

Snappertuna 24.8.1996"