Gunnar Laatio, kunniapuheenjohtaja 2004-2010

Gunnar Laatio kuului sukupolveen, jolle maan puolustaminen oli omaa opinuraa tärkeämpi tehtävä. Niinpä hän. ylioppilaaksi tultuaan eteni ensin 1937 Porin rykmentin vänrikiksi, opiskeli sitten Helsingissä aluksi geologiaa, sitten TKK:n vuoriteollisuuslinjalla, upseerisuojeluskunnan ja AKS:n vaatiessa oman osansa teekkarin viikko-ohjelmasta. Muolaan linnoitustyömaalta lähtiessä oli edessään YH ja talvisota.

Talvi- ja jatkosodassa vänrikki Laatiosta tuli maineikkaan "Puujalka-Laakson", 26 kertaa haavoittuneen jääkärikapteenin ja Mannerheim-ritarin Viljo Laakson oikea käsi. JR 13 soti Summan lohkolla, JR 25 eteni 1941 Vieljärven-Säämäjärven-Mäntyselän kautta Kriville ja Poventsaan ja kävi hurjan loppuottelun kesällä 1944 Ihantalassa. Gunnar yleni jo 1942 kapteeniksi, toimi lähettiupseerina, adjutanttina, kompanianpäällikkönä ja vt. pataljoonankomentajana, selviytyi lähes naarmuitta, mutta joutui rauhan tultua potemaan kauan ankaran punataudin seurauksia. Kuntourheilusta tuli hänen pysyvä harrastuksensa ja maanpuolustusriennoista vapaa-aikojen pääsisältö.Samoin kuin monet sisukkaat ikätoverinsa, Gunnar Laatio oli sodan jatkuessa vienyt eteenpäin myös vuori-insinöörin pätevyyttään, ja 1945 hän aloitti Outokummun kaivosinsinöörin uransa. Hänen elämäntyönsä komeimmaksi näyttämöksi tuli Vihannin kaivos, jonka tutkimukset hän Eero Mäkisen käskystä aloitti maaliskuussa 1951. Hänen johdollaan köyhään suopitäjään syntyi merkillinen, yli tuhannen rakentajan ja 600 kaivosmiehen Klondyke. Epäilijät joutuivat häpeään, suon uumenista louhittiin vuosikymmenien kuluessa yli 30 miljoonaa tonnia malmia: sinkkiä, kuparia, lyijyä, vähän hopeaa ja kultaakin. Työväki pestattiin etupäässä Etelä-Pohjanmaalta; vain yksi poliisi valvoi villiä joukkoa; kaivoskylään syntyi 8 opettajan kansakoulu, urheiluseura, jne. Laation otteissa oli paljon samaa demokraattista patruunahenkeä kuin Valkeakosken Juuso Waldenin johtamistavassa.

Jo koulupoikana Gunnarilla oli ollut taipumus joutua toverikunnan ja Karjala-seuran luottamustehtäviin. 1970-75 hän toimi kansanedustajana. Julkinen kokoomuslaisuus ei valtionyhtiössä ollut Kekkosen kaudella mikään meriitti, ja Laation ja Outokummun vuorineuvos Petri Brykin välit kiristyivät katkeamispisteeseen. Laatiolle oli tunnusomaista värin rohkea tunnustaminen: hän puhui vapaussodasta eikä "vuoden 18 tapahtumista". Niin kunnallisissa luottamuselimissä kuin eduskunnassa häntä tympäisi loputon jaarittelu pikkuasioista ja päättäjien itsevarma asiantuntemattomuus. Suorapuheisuudellaan hän hankki sekä ystäviä, että vihamiehiä. Hänen 1970 pohjustamansa välikysymys veteraanien eläkkeistä ja hänen aloitteensa kaupallisten sihteerien saamisesta Suomen ulkomaisiin lähetystöihin torjuttiin, mutta asiat toteutuivat pian hallituksen ehdottamina.

Monet kunnalliset, kirkolliset ja ammatilliset järjestöt ovat käyttäneet hyväkseen Gunnar Laation kykyä saada asiat sujumaan. Hänen eläkeläisaikansa suurin junailu oli Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtajuus 1978-1986. Ehkä tehokkaimmillaan hän oli operoidessaan omin päin: milloin taivuttaessaan Moskovassa kenraalieverstin suopeaksi Sotaveteraaniliiton idänsuhteille, milloin kertoessaan Australian veteraanijohtajille talvi- ja Lapin sodasta, niin että he päättivät myöntää sikäläisille suomalaisveteraaneille heiltä aiemmin evätyt oikeudet, milloin ehdottaessan pääministeri Sorsalle Lapin sodan päättymispäivää 27.4. valtakunnallisen veteraanipäivän viettoajaksi.

Saamistaan kunnianosoituksista Gunnar Laatio arvosti erityisesti Vihannin Vpk:n hänelle myöntämää "kunnon miehen" arvonimeä.
MK

Teksti teoksesta "Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa." WSOY 1995