Kadettitoverikunta ja AKS

Akateeminen Karjala-Seura alkoi jo 1920-luvun alkuvuosina kantaa huolta suomalaisen yhteiskunnan maanpuolustustietoisuudesta. Seuran puheenjohtajana vuodesta 1923 lähtien toiminut Elmo Kaila teki seurassa aloitteen yhdistyksen jäsenistön maanpuolustustahdon lujittamiseksi. Aloitteen mukaan ”lujalla toverihengellä oli määrä luoda yhteishenki, ja seuran jäsenistön käyttäytymisen tuli olla moitteetonta”.60
AKS ja etenkin Kaila myös kantoivat huolta siitä, ettei Kadettikoulu saanut läheskään tarpeeksi oppilaita, ja varsinkin suomenkielisiä kouluun pyrkijöitä oli aivan liian vähän. Tämän vuoksi oli vaarana, ettei Suomi koskaan saisi ”kansallista, tehtäväänsä innostunutta ja siihen pystyvää upseeristoa, eikä liioin puolustuslaitosta siihen kuntoon, että se tarpeen tullen todella voisi puolustaa maata”. Siksi AKS lähetti vuonna 1923 suomalaisille oppikouluille kiertokirjeen, jossa Kailan innoittamana kehotettiin yläluokkien poikaoppilaita harkitsemaan upseerin uraa. Kehotusta perusteltiin kirjeessä isänmaallisen ja sivistyneen upseerikunnan tärkeydellä, ”sillä vain sellaisen hengen elähdyttämä upseerikunta kykenee luomaan kestävän, rauhan ja sodan aikana tehtävänsä täyttävän puolustuslaitoksen”.61
Elmo Kailan aloitteesta muodostetiin AKS:sta suorat yhteydet Kadettikouluun, mutta käytännössä yhteistoimintaa harjoitettiin etenkin vuonna 1925 perustetun Kadettitoverikunnan ja sittemmin nimenmuutoksen myötä Kadettikoulun Oppilaskunnan kanssa. Tämä tarkoitti sitä, että 1920-luvun puolivälistä alkaen AKS:n jäseniä ja aktivisteja vieraili Kadettikoululla koulun johtajan kutsumana. Kadettikoulun Oppilaskunnan alajaostona toiminut kasvatusjaosto oli asiakirjojen mukaan se kanava, jonka kautta tehtiin yhteistyötä ja vaihdettiin isänmaallisuus- ja maanpuolustuskasvatukseen liittyviä suunnitelmia AKS:n ja oppilaskunnan välillä. Kadetit puolestaan tekivät vierailuja omien maakuntien- sa ylioppilasosakuntien illanvietoissa ja juhlissa Helsingissä. Kanssakäymisen tarkoituksena oli huolehtia siitä, että sisäoppilaitosmaisessa ympäristössä ja omassa suljetussa opintopiirissä eläneet kadetit eivät olisi eristäytyneet muusta nuorisosta, vaan tottuisivat pitämään yhteyksiä siviiliväestöön.62
Ajat ja suhtautuminen yhteistyöhön AKS:n kanssa kuitenkin muuttuivat, sillä jo vuonna 1927 yhtenä teesinään AKS arvosteli voimakkain sanoin puolustus- laitoksen maanpuolustuskasvatusta. AKS:n julkilausuman mukaan ”[k]asvatussysteemin on puolustuslaitoksessamme täysin muututtava. Suomen miestä ei saa kasvattaa niin kuin ryssää eikä myöskään niin kuin preussilaista. Hänen ihmisarvonsa on täysin tunnustettava.”63 Toisen kerran AKS arvosteli julkisesti puolustuslaitosta, kun Väinö Wichmann kirjoitti vuonna 1934 artikkelin, jossa hän julisti, että ”[k]enraaleista on nyt 50 % ruotsinkielisiä, eversteistä 43 %, everstiluutnanteista 38 %, majureista 25 % ja kapteeneista noin 23 %. Yksin kurin kannalta on ehdottomana vaatimuksena pidettävä, että joukko-osastojen edessä ei koskaan esiinny upseereita, jotka tekevät itsensä ja asiansa naurettaviksi kielimongerruksellaan.” Tällä kirjoituksella lienee ollut lopullinen syynsä siihen, että ammattisotilailta, etenkin upseeristolta, kiellettiin kesällä 1934 liittyminen tai vuonna 1939 kuuluminen AKS:aan. Puolustusvoimien käskyssä todettiin yksiselitteisesti, että upseerit ja kadetit eivät saaneet kuulua AKS:aan.64
Puolustuslaitoksen piirissä AKS:aan suhtauduttiin pääosin myönteisesti, mutta yhteiskunnassa ääntä pitäneet kriitikot ja etenkin niin sanottu laillisuusrintama piti AKS:aa poliittisena järjestönä. Kun Suomen valtiosäännön ja lainsäädännön mukaan upseereiden tuli pysyä poliittisen toiminnan ulkopuolella ja upseereilta oli kiellettyä kuulua jäseninä poliittisiin järjestöihin, niin kielto kuulua AKS:aan oli siten myös poliittinen kysymys, eikä kieltopäätöstä ollut tarve sen enempää perustella.
Sodan aikana kielto yritettiin saada kumotuksi, mutta sitä ei koskaan virallisesti peruutettu. Käytännössä kieltoa kuitenkin katsottiin puolustusvoimissa läpi sormien, sillä jo 1930-luvun loppuvuosina esimerkiksi Kadettikoulun oppilaat saattoivat taas liittyä AKS:aan, eivätkä koulun henkilökunta, puolustusvoimien upseerit tai esimiehet juurikaan siihen puuttuneet. Myös yhteydenpito Kadettioppilaskunnan ja AKS:n välillä kuitenkin jatkui keskeytyksettä jäsenyyskiellosta tai julkisesta eripurasta huolimatta. Syynä saattaa olla se, että Kadettikoulun johtajat olivat 1930-luvulla pääsääntöisesti entisiä AKS:laisia, jolloin Kadettioppilaskunnan yhteistyötä ja kadettien liittymistä AKS:n jäseniksi saatettiin jopa hiljaisesti kannustaa.65

Alaviitteet:
60 Uola, Mikko: Idän uhkaa vastaan – Akateeminen Karjala-Seura maanpuolustusjärjestönä, artikkeli kirjassa AKS:n tie – Akateeminen Karjala-Seura isänmaan ja heimoaatteen asialla, toim. Mikko Uola, Hämeenlinna 2011, s. 98–100. Katso myös Vuorjoki, Yrjö: Kansakunnan peitsi, käsikirjoitus vuodelta 1969, IX; 1., Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelma; Akateemisen Karjala-Seuran jäsenet, Kerho 22 ry:n julkaisu, jäsenluettelon laatineet Ville-Paavo Aitola ja Aarne Helle, Helsinki 1995, s. 3. 61 Sama. Katso myös Akateemisen Karjala-Seuran toimintaohjeet, Helsinki 1923 63 Kuusi, Matti: Ideologisia teesejä ja kriisejä, artikkeli kirjassa Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa – AKS:läinen elämäkerrasto, toim. Matti Kuusi & Ville-Paavo Aitola, Porvoo 1991, sitaatin kirjoittanut vuonna 1927 Tauno Jalanti, s. 35. 64 Kuusi, Matti: Ideologisia teesejä ja kriisejä, artikkeli kirjassa Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa – AKS:läinen elämäkerrasto, toim. Matti Kuusi & Ville-Paavo Aitola, Porvoo 1991, sitaatin kirjoittanut vuonna 1934 Väinö Wichmann, s. 36. 65 Kansio Kadettioppilaskunnan hallituksen pöytäkirjat 1935–1968 ja kansio Kadettioppilaskunnan vuosi- ja ylimääräisten kokousten pöytäkirjat 1925–1975, Kadettitoverikunnan järjestämätön arkisto, Helsinki, Santahamina; Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa – AKS:läinen elämäkerrasto, toim. Matti Kuusi & Ville-Paavo Aitola, Porvoo 1991, s. 347; Uola, Mikko: Idän uhkaa vastaan – Akateeminen Karjala-Seura maanpuolustusjärjestönä, artikkeli kirjassa AKS:n tie – Akateeminen Karjala-Seura isänmaan ja heimoaatteen asialla, toim. Mikko Uola, Hämeenlinna 2011, s. 122–125.